Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkakertomus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. lokakuuta 2011

Turun Venemessut 21.10 - 23.10.2011

Tänä viikonloppuna oli Turun Venemessut, ja näitä messuja olikin nyt odoteltu jo muutamia viikkoja. Lähdimmekin katsastamaan messujen tarjontaa lauantaina.

Oikeastaan heti ensimmäinen vene joka kunnolla pisti heti messukeskuksen käytävällä silmään, oli mahonkivene. Tämä kyseinen vene oli vuonna 1971 rakennettu Riva Junior. Tässä vaiheessa messujen puuvenetarjonta näyttikin vielä lupaavalta. Jäimme yli puoleksi tunniksi suustamme kiinni Rivan omistavan firman edustajan kanssa, ennen kuin pääsimme edes ensimmäiseen halliin sisälle.

Kokonaiskuva
Iloisen näköinen
Etuvalo
Komea kojetaulu!
Riva Junior
Kromia ja lakkaa piisaa
Rivan jälkeen kiertelimme A-hallin läpi. Halli oli täynnä valtavia loistojahteja, muttei yhtäkään puuvenettä. Seuraavaksi siirryimme B-halliin, jossa suurien jahtien sijaan oli pääasiassa yritysten esittelypisteet. Täällä jäimme muutaman kerran suustamme kiinni, mutta yhtään puuvenettä ei tästäkään hallista löytynyt.

Seuraavaksi matkamme jatkui kohti C-, ja D-halleja. Viime vuosina suurin osa puuveneistä oli yleensä ollut D-hallissa. D-halli oli kuitenkin tänä vuonna kokonaan poissa käytössä, joten viimeiseksi mahdollisuudeksemme jäi pelkkä C-halli. Kiersimme C-hallin läpi, ja lopulta tämän hallin puuvenesaldoksi jäi tasan 2 venettä ja muutamia hienoja pienoismalleja. Nämä kyseiset veneet olivat Vätta Puit Oy:n rakentama hieno soutuvene, sekä Forum Marinumin esittelypisteellä ollut Turun Veneveistämön vuonna 1946 rakentama mäntyrunkoinen kolibrivene Skvättan.

Vätta Puit Oy:n soutuvene ja esittelijänä Johannes
Turun Veneveistämöllä rakennettu kolibrivene Skvättan
Näin puuveneharrastajan näkökulmasta Turun Venemessut olivat kolmen puuveneen laivaston turvin melkoinen pettymys. Tällä kertaa viimeinen hallikin oli suljettu, joten messut myös tuntuivat paljon aikaisempaa pienikokoisemmilta. Toivoa pitää, että kevään Meri Kutsuu -messut tarjoaisivat vähän enemmän sisältöä myös puuveneiden ystäville!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Venematka 30.9.2011

Edellispäivä oli syyskuun viimeinen päivä, ja lämpöennätyksiä rikottiin ainakin täällä Turun suunnalla! Salmisaarelainen on vielä vedessä, joten päätimme mennä tekemään pienen pyörähdyksen, sillä eihän näin kaunista päivää voinut tuhlata.

Vene oli seissyt laiturissa nyt Tall Ship Regatta -viikonlopun jälkeen, ilman että konetta oli käytetty. Kosteaa oli ollut, eikä sateiltakaan oltu vältytty, joten moottori tämän vuoksi hieman märkä. Aluksi kestikin jonkin aikaa saada moottori käyntiin. Hetken yrittämisen jälkeen kone kuitenkin starttasi kauniisti, ja matkamme saattoi alkaa. Bensaa ei ostettu, vaan päätimme mennä sillä vähällä mitä viime reissulta oli jäänyt jäljelle. Pidimme alkumatkan moottoriluukkua auki, sillä ajattelimme antaa moottorin hieman kuivahtaa auringossa.

Kävimme aluksi Naantalin vierasvenesatamassa. Veneitä oli luonnollisesti tähän aikaan vuodesta vähän, ja muutenkin paikka näytti erityisen autiolta. Tämän jälkeen suuntasimme Ukko-Pekan sillan ali kohti Airistoa. Polttoainetta oli vähän, joten hieman Ruissalon rannan jälkeen käännyimme takaisin kohti Naantalia.

Myöhemmin tajusimme, että polttoaineen loppuminen olikin ollut enää noin kymmenestä minuutista kiinni. Paluumme jälkeen olimme antaneet veneen käydä vielä kymmenisen minuuttia laiturissa, jonka jälkeen tarkistimme mittatikulla tilanteen; bensaa ei ollut enää yhtään jäljellä!

Kaikki sujui hienosti, ja päiväkin oli erittäin kaunis ja lämmin. Tällaisia päiviä saisi tullakin vielä paljon lisää! Tässä vielä vajaat kymmenen minuuttia kestävä video matkasta:

maanantai 29. elokuuta 2011

Reissu Aurajoelle

Viime viikonloppuna oli Turun Aurajoessa Tall Ships Regatta, joten pitihän sinne päästä veneellä käymään. Lauantai osoittautui parhaaksi päiväksi, sillä silloin oli luvattu upeaa säätä. Alun perin oli tarkoitus mennä veneellä katsomaan purjelaivojen lähtöä sunnuntaina, mutta sunnuntaiksi oli sen sijaan luvattu niin huonoa säätä, että lauantai tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Edellisissä päivityksissä olevan Salmisaarelaisen vesillelaskun yksi syy oli Tall Ships Regatta. Joku vene piti saada veteen, ja kyseinen vene osoittautuikin aivan loistavaksi valinnaksi.

Lähtövalmiina
Vene oli torstaista asti asti saanut turvota, ja lauantain matka olikin samalla myös veneen koeajo. Jännitettäväksi jäi, kuinka paljon vettä tulisi sisään ajon aikana.

Matkaan lähdettiin ystävämme rannasta Naantalista, ja ensimmäisenä päätettiin suunnata hakemaan polttoainetta Naantalin venesatamasta.

Tästä lähtee
Nokka kohti Naantalia
Bensa-asemalla
Kun bensat oli ostettu, suunnaksi vaihtui Turku ja Aurajoki. Mielessämme kävi aluksi kiertää Airiston kautta. Tahdoimme kuitenkin päästä Aurajoelle mahdollisimman nopeinta reittiä, joten menimme suoraan Pansion kautta. Matka sujuikin hyvin erittäin hienossa säässä!

Matkalla Turkuun ja peräaalto
Lopulta Aurajoki alkoi häämöttää edessämme. Vettä ei ollut edes ajossa tullut kamalasti sisään, mutta sen verran kuitenkin, että pilssipumppu alkoi tyhjentämään venettä juuri Aurajoelle päästyämme. Annoimme veneen lipua pientä vauhtia eteenpäin.

Aurajoessa ollaan!
Vene käänsi melkoisesti katseita, eikä pienimpänä syynä ollut moottorin jylinä. Ajoimme Myllysillan työmaalle asti, jossa käännyimme ympäri. Sen jälkeen päätimme kiinnittää veneen hetkeksi ystävämme jokilaivaan, ja menimme hetkeksi rantaan kävelemään. Emme kuitenkaan viipyneet kauaa, vaan päätimme pikku hiljaa lähteä ajamaan takaisin kohti Naantalia. Piipahdimme kuitenkin varmuuden vuoksi vielä uudelleen hakemassa hieman polttoainetta Lauttarannan huoltoasemalla ennen paluumatkaa.

Taas huoltoasemalla
Kauniisti kulkee
Myös paluumatka sujui hienosti. Emme viitsineet kokeilla huippunopeuksia, sillä akseli vippaa hieman, emmekä tahtoneet rikkoa mitään. Nopeasti vene kuitenkin kulki puolella kaasullakin! Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, ja hieno elämys. Tarkoituksena olisi vielä ajella hieman ennen nostoa, joten toivottavasti edes muutama kaunis päivä olisi vielä jäljellä!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Matka Suomenlinnaan

Eilen teimme matkan isäni ja tyttöystäväni kanssa Helsinkiin, Suomenlinnaan. Matka taittui asuntoautolla, sillä minkäänlaista matkavenettä ei tänä kesänä oltu veteen laitettu. Päivä oli erittäin hieno, vaikkakin hieman tuulinen.

Taustalla vanhasta Citroenista tehty kahvila-auto Camionette Helsingissä

Saavuimme Suomenlinnalle lautalla. Jonkin aikaa kierreltyämme saavuimme Turussa Chrichtonilla rakennetun sukellusvene Vesikon luo, ja tämän jälkeen pienvenetelakalle. Kuulimme telakkavahdilta, että telakalla oli vuosia sitten hajoitettu presidentti Ståhlbergin vanha puuvene. Se pisti taas kerran miettimään, millaisia harvinaisuuksia Suomessa onkaan aikojen saatossa pistetty palasiksi.

Seuraavaksi menimme syömään, ja siitä Suomenlinnan näköalapaikalle. Sen jälkeen päädyimme vaeltelemaan muurien tunneleissa. Eräässä kohtaa tunnelia oli täysin pilkkopimeää, ja jouduinkin käyttämään kameran salamavaloa nähdäkseni eteenpäin.

Oli kyllä hienot maisemat!
Tunnelissa

Tunneleiden jälkeen lähdimme kulkemaan saaren rantaviivaa pitkin. Näköalat olivat kyllä hienot! Purjelaivoja oli myös hauska bongailla.

Uuden ja vanhan kohtaaminen

Jonkin ajan kuluttua saavuimme telakka-alueelle, jossa kiertelimme hetken. Telakka olikin mielestäni erittäin hieno, ja kuivatelakka teki pienen vaikutuksen.

Kuivatelakka
Veneenveistokulttuurikin kukoistaa

Seuraavaksi löysimme tiemme vierasvenesatamaan, joka sijaitsi aivan telakan yhteydessä. Lähdimme katselemaan veneitä laiturille, ja kyllähän niitä puuveneitä löytyi, vaikka en kaikista kuvia saanutkaan otettua. Myös muutamia uusia kontakteja tuli saatua.

Vierasvenesatamassa näkyi puuveneitäkin
Komea puuvene

Kun olimme jo lautalla kohti Helsingin kauppatoria, ajoi lautan vierelle ensimmäinen yllätys, nimittäin aivan upea Chris-Craft. Menimme myöhemmin juttelemaan veneen omistajan kanssa, ja kävikin ilmi, että kyseinen Chris-Craft oli tullut käymään Helsinkiin Turusta asti. Vene onkin sama, jonka on saattanut kesän ajan nähdä ajelevan Turun ympäristössä.

Erittäin upea Chris-Craft
Lähikuva

Yllätykset jatkuivat, kun saavuimme kauppatorille, sillä tori alkoi täyttyä toinen toistaan hienommilla jenkkiautoilla. Jäimme paikan päälle vielä pariksi tunniksi kiertelemään. Vanhoja tuttuja tuli tavattua, ja uusia tuttavuuksia tehtyä.

Taustalla isäni ja luja kädenpuristus!
Autoja tuli paikalle niin paljon, ettei kaikille riittänyt paikkoja

Yhdentoista aikoihin oli aika lähteä kotiin. Päivä oli kokonaisuudessaan erittäin hieno, ja nähtävää riitti molempien harrastusten, sekä puuveneiden että autojen puolelta. Kaikin puolin kyseessä olikin siis erittäin onnistunut matka!