Näytetään tekstit, joissa on tunniste salmisaarelainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salmisaarelainen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Venematka 30.9.2011

Edellispäivä oli syyskuun viimeinen päivä, ja lämpöennätyksiä rikottiin ainakin täällä Turun suunnalla! Salmisaarelainen on vielä vedessä, joten päätimme mennä tekemään pienen pyörähdyksen, sillä eihän näin kaunista päivää voinut tuhlata.

Vene oli seissyt laiturissa nyt Tall Ship Regatta -viikonlopun jälkeen, ilman että konetta oli käytetty. Kosteaa oli ollut, eikä sateiltakaan oltu vältytty, joten moottori tämän vuoksi hieman märkä. Aluksi kestikin jonkin aikaa saada moottori käyntiin. Hetken yrittämisen jälkeen kone kuitenkin starttasi kauniisti, ja matkamme saattoi alkaa. Bensaa ei ostettu, vaan päätimme mennä sillä vähällä mitä viime reissulta oli jäänyt jäljelle. Pidimme alkumatkan moottoriluukkua auki, sillä ajattelimme antaa moottorin hieman kuivahtaa auringossa.

Kävimme aluksi Naantalin vierasvenesatamassa. Veneitä oli luonnollisesti tähän aikaan vuodesta vähän, ja muutenkin paikka näytti erityisen autiolta. Tämän jälkeen suuntasimme Ukko-Pekan sillan ali kohti Airistoa. Polttoainetta oli vähän, joten hieman Ruissalon rannan jälkeen käännyimme takaisin kohti Naantalia.

Myöhemmin tajusimme, että polttoaineen loppuminen olikin ollut enää noin kymmenestä minuutista kiinni. Paluumme jälkeen olimme antaneet veneen käydä vielä kymmenisen minuuttia laiturissa, jonka jälkeen tarkistimme mittatikulla tilanteen; bensaa ei ollut enää yhtään jäljellä!

Kaikki sujui hienosti, ja päiväkin oli erittäin kaunis ja lämmin. Tällaisia päiviä saisi tullakin vielä paljon lisää! Tässä vielä vajaat kymmenen minuuttia kestävä video matkasta:

maanantai 29. elokuuta 2011

Reissu Aurajoelle

Viime viikonloppuna oli Turun Aurajoessa Tall Ships Regatta, joten pitihän sinne päästä veneellä käymään. Lauantai osoittautui parhaaksi päiväksi, sillä silloin oli luvattu upeaa säätä. Alun perin oli tarkoitus mennä veneellä katsomaan purjelaivojen lähtöä sunnuntaina, mutta sunnuntaiksi oli sen sijaan luvattu niin huonoa säätä, että lauantai tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Edellisissä päivityksissä olevan Salmisaarelaisen vesillelaskun yksi syy oli Tall Ships Regatta. Joku vene piti saada veteen, ja kyseinen vene osoittautuikin aivan loistavaksi valinnaksi.

Lähtövalmiina
Vene oli torstaista asti asti saanut turvota, ja lauantain matka olikin samalla myös veneen koeajo. Jännitettäväksi jäi, kuinka paljon vettä tulisi sisään ajon aikana.

Matkaan lähdettiin ystävämme rannasta Naantalista, ja ensimmäisenä päätettiin suunnata hakemaan polttoainetta Naantalin venesatamasta.

Tästä lähtee
Nokka kohti Naantalia
Bensa-asemalla
Kun bensat oli ostettu, suunnaksi vaihtui Turku ja Aurajoki. Mielessämme kävi aluksi kiertää Airiston kautta. Tahdoimme kuitenkin päästä Aurajoelle mahdollisimman nopeinta reittiä, joten menimme suoraan Pansion kautta. Matka sujuikin hyvin erittäin hienossa säässä!

Matkalla Turkuun ja peräaalto
Lopulta Aurajoki alkoi häämöttää edessämme. Vettä ei ollut edes ajossa tullut kamalasti sisään, mutta sen verran kuitenkin, että pilssipumppu alkoi tyhjentämään venettä juuri Aurajoelle päästyämme. Annoimme veneen lipua pientä vauhtia eteenpäin.

Aurajoessa ollaan!
Vene käänsi melkoisesti katseita, eikä pienimpänä syynä ollut moottorin jylinä. Ajoimme Myllysillan työmaalle asti, jossa käännyimme ympäri. Sen jälkeen päätimme kiinnittää veneen hetkeksi ystävämme jokilaivaan, ja menimme hetkeksi rantaan kävelemään. Emme kuitenkaan viipyneet kauaa, vaan päätimme pikku hiljaa lähteä ajamaan takaisin kohti Naantalia. Piipahdimme kuitenkin varmuuden vuoksi vielä uudelleen hakemassa hieman polttoainetta Lauttarannan huoltoasemalla ennen paluumatkaa.

Taas huoltoasemalla
Kauniisti kulkee
Myös paluumatka sujui hienosti. Emme viitsineet kokeilla huippunopeuksia, sillä akseli vippaa hieman, emmekä tahtoneet rikkoa mitään. Nopeasti vene kuitenkin kulki puolella kaasullakin! Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, ja hieno elämys. Tarkoituksena olisi vielä ajella hieman ennen nostoa, joten toivottavasti edes muutama kaunis päivä olisi vielä jäljellä!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Salmisaarelaisen vesillelasku


Isäni oli aiemmin torstaina käynyt kittaamassa pohjan, ja torstaina saatiinkin sitten vihdoin ja viimein tuo Salmisaaren veneveistämöllä rakennettu puuvene veteen! Vene laskettiin vesille Luonnonmaan telakalla, ja vesillelasku sujuikin hienosti ongelmitta.

Takalinjoja
Sivukuvaa
Kohta ollaan vedessä
Kaislikossa suhisee
Laiturissa
Kun vene oli saatu veteen, piti katsoa paljonko se vuotaa. Alkuun vettä tuli aika mukavasti, ja pidimme erillistä pumppua päällä koko ajan. Turpoaminen alkoi kuitenkin näkyä nopeasti.

Päätimme myös kokeilla, miten kone käy. Pienen yrittelyn jälkeen moottori lähti hienosti jyrähtäen käyntiin siitä huolimatta, ettei konetta oltu käytetty vuoteen. Hyvinhän se kävi, ja oikein mukavaa ääntäkin piti.

Hyvin pärskii

Jonkin ajan kuluttua erillistä pumppua ei enää tarvittu, sillä pilssipumppu hoiti hommansa hyvin. Aluksi pumppu käynnistyi aina noin kolmen minuutin välein tyhjennyksestä, mutta aikaväli alkoi nopeasti pidentyä. Parin tunnin kuluttua pumppu käynnistyi enää noin 10 minuutin välein.

Vedimme veneen kuitenkin varmuuden vuoksi lähemmäs rantaa matalammalle, jotta mahdollisen pilssipumpun vikatilan sattuessakaan vene ei pääsisi uppoamaan. Nyt pääsimme hyvin mielin lähtemään kotiin. Aamulla vene oli edelleen pinnalla, pilssipumpun nyt käynnistyessä noin tunnin välein.

Hytti
Siinä lepää

lauantai 20. elokuuta 2011

Uusi tulokas


Tällainen kaunotar tuli löydettyä Naantalista. Kyseessä on 50-luvulla Salmisaaren Veneveistämöllä Helsingissä rakennettu nopeakulkuinen puuvene. Moottorina on Chevroletin 350 V8. Vene on hyvässä kunnossa, vaikkakin pientä laittoa tietysti löytyy. Akseli vippaa hieman, joten se pitää suoristaa.


Kansi takaata
Kuten kuvista näkyy, veneessä on tosiaan etuhytti, jossa 2 istuinta ja sohva. Etuhytin takana moottoriluukku, ja moottoriluukun takana vielä "mummonistuin". Mielestäni kyseessä on oikein hieno ja mukavan sulavalinjainen vene.

Sivukuvaa
Pölyinen on, eikä lintujen ilmahyökkäyksiltäkään olla vältytty