Näytetään tekstit, joissa on tunniste kultaranta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kultaranta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. marraskuuta 2012

Carina

Carina vieressään Kultaranta III
Yksi menneen kesän uusista ja mielenkiintoisista löydöistä oli yli 12 metriä pitkä, vuonna 1952 Salmisaaren Veneveistämöllä rakennettu Carina. Myöhemmin veneen nimi on tosin jostain syystä aikojen saatossa muutettu tai muuttunut muotoon Garina. Carinan tilasi Uolevi Raaden veli, varatuomari Raino Raade. Venettä käytettiin Raaden henkilökohtaisessa virkistyskäytössä, mutta myös paljon edustus-käytössä ja suurten herrojen kuljetteluun. Kyydissä oli muun muassa monet kerrat ollut presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Carinasta on historiatiedot selvillä, sillä eräs entisistä omistajista on aikoinaan haastatellut Raino Raadea. Emme kuitenkaan ole vielä nähneet dokumentteja.

Carina oikealla, vieressä Kultaranta III ja kaksi valtion venettä
Saimme kunnian päästä haastattelemaan miestä nimeltä Toivo Järvinen, joka oli Carinan luottokippari Raino Raaden aikaan. Carinalla on hyvin tarinantäyteinen historia, ja Järvisellä olikin veneestä paljon tarinoita kerrottavanaan. Jokaisen niistä hän on myös aikoinaan kirjannut ylös veneen lokikirjaan, joka on joko tuhottu, tai mahdollisesti vielä jossain lipastonlaatikon perukoilla Raaden perikunnalla. Tarinoiden lisäksi saimme Toivolta myös vanhoja valokuvia.

Toivo Järvisen muotokuva
Järvinen oli kerran Rainon Raaden ja tämän puolison kanssa veneilemässä, kun Airistolla alkoi valtaisa myrsky. Seurue oli menossa Hirvensaloon tai Kakskertaan, jonka jälkeen Järvisen oli tarkoitus viedä Carina takaisin Naantalissa sijaitsevaan mökkirantaan. Raaden pariskunnalle tuli kuitenkin riitaa jostakin, ja Uolevin vaimo sanoi, että hän lähtee Järvisen mukana takaisin Naantaliin. Järvinen oli kauhuissaan, sillä hän ei ollut itsekään varma pystyisikö hän luotsaamaan veneen turvallisesti takaisin kotisatamaan niin mahtavassa myrskyssä. Aallot olivat valtavia, ja vene keinui hullun lailla. Vaaratilanteita syntyi, mutta niistä kuitenkin selvittiin, välillä tosin vain täpärästi! Lopulta vene kuitenkin saatiin kuin ihmeen kaupalla turvallisesti kotisatamaan ilman sen suurempia vahinkoja.

Toivo Järvinen
Carinan runko oli alkujaan vain lakattu. Kuitenkin myöhemmin Raino Raade määräsi sen maalattavaksi, sillä myös Suomen presidentin silloinen Kultaranta III oli rungoltaan valkoiseksi maalattu. Pitihän Carinakin saada yhtä arvokkaan näköiseksi! Sen jälkeen Carinan runko on aina maalattu valkoiseksi. Myöhemmin Raino myös jatkoi hyttiosan pituutta. Alunperin sivuilla oli kaksi suurta, ja yksi pieni ikkuna. Muutosten jälkeen sivuille mahtui kolme yhtä suurta ikkunaa.

Carina lakattuna mökkilaiturissa
Alunperin venettä ohjattiin sisäpuolelta. Joku myöhemmistä omistajista päätti rakennuttaa Carinaan ohjaamon vanhan hyttirakennelman katolle. Sen tuomasta ulkonäön muutoksesta voidaan olla montaa mieltä. Toisaalta se tuo veneeseen modernia jykevyyttä, toisaalta se kuitenkin vie liikaa huomiota sen alkuperäisestä, klassisesta ulkonäöstä.  Veneessä oli alunperin myös iso V8-moottori, joka söi kuitenkin niin paljon, että nykypäivänä sillä ajamisesta tulisi varmasti melkoista lystiä lompakolle.

Carina löytökunnossa
Ilmanottoaukot ovat hieno yksityiskohta

torstai 5. tammikuuta 2012

Andros

Andros ja isäni Luonnonmaalla
Ennen Kultaranta I:stä Ismo Postareffille meni toinen Andros-veneemme, Kultaranta I:n sisarvene. Löysimme Androksen muutama vuosi sitten Luonnonmaalta, Naantalista. Vene oli ulkona pusikossa ilman minkäänlaista suojaa, ja lopulta se onneksi päätyikin meille vaihtokaupan kautta.

Sisätiloja
Peräpeili
Suhteellisen huonosta kunnostaan huolimatta tässä harvinaisessa 1920-luvulla rakennetussa Androksessa oli erityistä se, että siinä oli lähes kaikki alkuperäiset osat tallella moottoria lukuunottamatta. Se oli myös säilynyt täysin muuntelemattomana. Vene siirrettiin sisään halliin, ja siellä jo pienellä putsailulla ja hiomisella erityisesti veneen sisätilat saatiin huomattavasti siistimmän näköisiksi. Muiden projektien vuoksi Androsta ei ehditty meidän toimestamme alkaa sen enempää kunnostamaan.

Sisätilat putsattuina
Sivukuvaa. Taustalla Sikarin moottori.
Nyt siis sekä Andros, että sisarveneensä Kultaranta I menivät Ismo Postareffille. Andros on Ismolla tällä hetkellä työn alla, ja paljon onkin jo saatu aikaiseksi. Veneen on tarkoitus valmistua parin vuoden sisällä. Veneeseen löydettiin myös Androksen L41 moottori, josta laittelen kuvia ja kirjoitusta sitten myöhemmin. Olen erittäin iloinen, että molemmat veneet ovat menneet osaaviin käsiin, ja tulevat saamaan arvoansa vastaavan kunnostuksen.

Andros hallissa

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kultaranta I

Kuva: Suomen merimuseo
Joulukuu on ollut blogikirjoitusten kannalta hiljainen kuukausi, mutta erään viimeaikaisen tapahtuman johdosta sitäkin mielenkiintoisempi. Lauantai-illalla pihamme edessä makasi yllätyksekseni kärryn päällä kaikkien veneihmisten ainakin nimeltä tuntema puuvene, 20-luvulla Suomen tasavallan presidentin edustuskäytössä ollut Kultaranta I.

Kultaranta I trailerin päällä
Kultaranta I päätyi viikonlopun aikana isäni kautta Ismo Postareffille, joka on upeasti entisöinyt useissa tapahtumissakin nähdyn Gösta Kyntzellin vuonna 1928 suunnitteleman 11,5-metrisen salonkivene AEB:n. Kultaranta I sijaitsi viime vuodet Uudessakaupungissa, mutta nyt matka jatkuu Jyväskylään, jossa vene on tarkoitus saattaa alkuperäiseen asuunsa.

Keula
Peräpeili
Kultaranta I on Androksen 20-luvun alussa rakentama avonainen nopeakulkuinen moottorivene. Vene on aikaisemmin omistuksessamme olleen, ja myöskin nyt Ismo Postareffin entöisinnin alla olevan toisen Andros-veneen sisarvene. Se on aikojen saatossa ollut muutostöiden kohteena, sillä sitä on myöhemmin edustuskäytön jälkeen käytetty koulukuljetuksiin saaristossa. Tämän vuoksi siihen oli aikoinaan rakennettu jonkinlaiset hyttitilat. Varsinkin veneen runko on kuitenkin säilynyt suhteellisen hyvässä ja alkuperäisessä kunnossa, eikä hyttirakenteistakaan ole onneksi enää mitään jälkeä. Veneessä on onneksi edelleen jäljellä muun muassa alkuperäiset ilmanottoaukot, erikoinen lamppu, Androksen laatta, ja paljon muuta.

Kultaranta I  lähdössä kotimatkalle
Kultaranta I:stä ja sen sisarveneestä on luvassa lisää päivityksiä myöhemmin.