torstai 26. lokakuuta 2017

Boniton entisöinti alkoi

Bonito päivänvalossa - Kuva: Antero Lynne
Salonkivene Bonito näki päivänvalon ensimmäistä kertaa vuosiin, kun se siirrettiin hallistamme Forum Marinumin pihalle heinäkuun 17. päivänä. Siirto oli jännittävä operaatio, mutta kaikki sujui onneksi hyvin. Muutama päivä siirron jälkeen alkoi Turun Tall Ships Races -tapahtuma, jonka aikana tarkoituksena oli esitellä Bonito-hanketta tapahtumayleisölle. Koko tapahtuman ajan Bonito oli yleisön nähtävillä, ja alukseen pääsi opastuksellani tutustumaan. Tapahtuman jälkeen Bonito sai jäädä peitettynä odottamaan rahoituksen varmistumista.

Isä ja poika - Kuva: Antero Lynne
Keula kohti entisöintiä
Syyskuun toisella viikolla Bonito saatiin viimein sisälle Forum Marinumin veistämötilaan, sillä onnistuimme keräämään pohjan kunnostukseen vaaditun rahasumman kokoon! Säätiön veneveistäjä Juha Suorsa kävi heti aluksen kimppuun aloittaen purkamaan kansirakenteita, tarkoituksenaan päästä käsiksi Boniton kaariin ja runkoon sisältäpäin. Kansirakenteet pyrittiin purkamaan mahdollisimman kokonaisina, sillä säilytettävääkin materiaalia onneksi on. Osa kansirakenteista, kuten salonki, joudutaan kuitenkin tekemään osittain uusiksi. Joka tapauksessa vene päästään nyt entisöimään tyhjästä hylsystä aloittaen pitkälle tulevaisuuteen kestäväksi, alkuperäistä vastaavaksi upeaksi kokonaisuudeksi.

Bonito sisällä veistämötilassa
Kansirakenteet purettuna
Boniton kölipuu käytiin syyskuun 12. päivänä noutamassa Turun Urusvuorella sijaitsevasta Nordiska Oy:stä. Tahdoimme, että Boniton köli tehdään täysimittaisesta kölipuusta, ja Nordiskan kautta sellainen saatiin kuin saatiinkin järjestettyä! Itsekin innokkaana puuveneharrastajana tunnetun Kim Mickelssonin luotsaama pitkän linjan puutavarafirma Nordiska toimii Salonkivene Bonito -hankkeessa käytettävän puutavaran hovihankkijana.

Boniton kölipuu
Kuorma-Vesa valmistautuu nosto-operaatioon

Kaksitoistametrisen kölipuun siirtämisessä olikin tekemistä! Tähän tarvitsimme jonkun asiansa osaavan, joten tehtävän sai kuljetusliike Kuorma-Vesa. Ammattilaisen hoitamana kölipuu nousikin erittäin näppärästi Vesa Lehtilän ohjastaman kuorma-auton päälle - ilmeisesti näitä pidempiä puita on kuljeteltu ennenkin! Samalla reissulla kuljetettiin myös hieman pohjamateriaalia.

Ammattilainen asialla
Kölipuu kuljetettiin sahausta ja veistoa varten Ruissalon Telakalle, sillä Forum Marinumilla ei noin pitkää puuta pysty työstämään. Mielenkiintoista kölin veistopaikassa on se, että Bonito on alunperin rakennettu Ruissalon telakalla, eli entisellä Turun Veneveistämöllä. Vanhat rakennuksetkin ovat suurimmalta osalta vielä olemassa. Bonito tullaan myös valmistuttuaan laskemaan veteen Ruissalon telakalla. Kölipuu sai vielä toistaiseksi jäädä odottamaan tarvittavien työstölaitteiden saapumista.

Ruissalon telakalla
Taustalla Turun Veneveistämön veistämörakennus
Tällä hetkellä veneveistäjä Juha Suorsa veistää Bonitoon uusia kaaria, ja viikonlopun aikana vene päästään myös pukittamaan, jotta traileri saadaan alta pois ja pohjaan päästään kunnolla käsiksi. Bonito on yleisölle nähtävillä koko entisöintinsä ajan Forum Marinumin veistämötilassa, johon on näyttelyn puolelta suuri lasiseinä. Allekirjoittaneeseen yhteyttä ottamalla venettä pääsee katsomaan kyllä lähempääkin. 

Kunnostuksen vaiheita voi seurata reaaliaikaisemmin Facebookissa nimellä Salonkivene Bonito ja Instagramissa tunnuksella Salonkivene. Yhteistyökumppaneita tarvitaan edelleen, nyt seuraavaa vaihetta eli kansirakenteiden entisöintiä ja veneen kuntoon saattamista varten. Boniton tarina ja perustiedot löytyvät edellisestä blogipostauksesta

Kiitokset
Puutavara: Nordiska Oy
Kölipuun kuljetus: Kuljetusliike Kuorma-Vesa
Tilat: Ruissalon Telakka

2 kommenttia:

  1. Krhhhm...Hallistanne?
    Ehkä olisi kiitoksen paikka tiloista lisätä yhdellä..

    VastaaPoista
  2. Upea entisöintiprojekti teillä menossa tuon veneen kanssa. Teilä on varmasti ollut miettimistä tuon pitkän kölipuun siirtämisessä. Veljeni omistaa puuverstaan Kotkassa. Onneksi pitkien puutavaroiden kuljetus onnistuu kuljetusliikkeiltä helposti kuten teillä myös onnistui.

    VastaaPoista