torstai 20. maaliskuuta 2014

Torna

Torna ensinäkemällä
Vuoden 2013 elokuussa Salmisen telakalla Hirvensalossa alettiin omistajan-vaihdoksen myötä tehdä remonttia, jonka johdosta koko telakka tuli tyhjentää veneistä. Telakalla oli eräs pohjasta kuidutettu vanha puuvene, josta isäni oli joskus vuosia sitten tehnyt kauppaa. Tämä vene, Torna, oli silloin vielä täydessä kunnossa, mutta sen verran kallis, ettei kauppoja syntynyt. Nyt Torna oli kuitenkin jo muutamia vuosia seissyt telakalla tyhjän panttina. Veneen omistajalla ei ollut enää tarvetta eikä mielenkiintoa siirtää ylimääräisenä olevaa venettä muualle, joten hän tuli tarjoamaan sitä meille. Lakkapinta oli huonossa kunnossa ja pohjassa oli reikä. Moottori, Volvo Penta, oli kuitenkin kuin uusi ja peräveto-laitekin oli hyvässä kunnossa. Parin päivän päästä Torna tulikin meille. Pohjan reikä korjattiin ja vene siirrettiin pois telakalta.
Venettä valmistellaan kuvauksiin
Lakkaamista emme ehtineet edes suunnitella, kun saimme puhelinsoiton. Turussa kuvattiin Ella ja kaverit 2 - Paterock -elokuvaa. Meiltä kysyttiin, josko saisimme järjestettyä Aurajoessa kuvattavaan kohtaukseen puuveneen, sillä vene joka oli aikaisemmin lupautunut elokuvaan perääntyikin yllättäen. Ehdotimme Tornaa, ja lähetimme kuvia kärryn päällä seisovasta kauhtuneesta veneestä. Tuotantoyhtiö piti näkemästään ja tahtoi veneen elokuvaan. Jos pohjan korjausta ei oteta huomioon, laskettiin Torna vesille juuri sellaisessa kunnossa kuin se meille tullessaankin oli. Torna ajettiin Aurajokeen ja kuvaukset saattoivat alkaa. Kuvaukset sujuivat hyvin kauniissa loppukesän säässä. Ella ja kaverit 2 - Paterock tuli elokuvateattereihin joulukuussa, ja Tornan voi bongata elokuvan traileristakin. Itse elokuvaa en ole vielä ehtinyt katsoa.
Torna testiajossa
Kaksi kaverusta - Torna ja Packard
Tornan historia on vielä tällä hetkellä täysin pimennossa. Jos joku tuntee veneen, niin kaikki tieto olisi tervetullutta! Vene on kapea ja sulavalinjainen. Vaikka se onkin kuidutettu, saa siitä pienellä huolenpidolla erittäin kauniin yksilön.

Vene lepää kauniisti laiturissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti