perjantai 20. tammikuuta 2012

Tuttua näköä

Hienosti kulkee
Ennen joulua saimme yhteydenoton veneestä, joka näytti aivan samalta kuin jo blogissani nähdyt kaksi Andros-venettä: Kultaranta I ja sen sisarvene. Alkuviikosta sovimme tapaamisen ja menimme ottamaan selvää, mistä oikein on kyse. Vene osoittautuikin lopulta erittäin mielenkiintoiseksi tapaukseksi.

Vuonna 1926 tai 1927 rakennettiin tehtailija Hjalmar Jousen tilauksesta 25 jalkaa pitkä mahonkivene veneveistämö G.A. Höglund Båtvarfilla Turussa. Veistämö sijaitsi ilmeisesti Turun Pahaniemessä. Mielenkiintoisen veneestä tekee se, että se on malliltaan täysin samanlainen kuin Andros, erotuksena vain kahden jalan pituusero. Pituusero selittyykin sillä, että Jousi tahtoi veneestään kaksi jalkaa pidemmän, jottei vene kulkisi keula pystyssä.

Iloista yhteistyötä
Veneessä oli alunperin Packardin kasi ja myöhemmin Buickin kuutonen. Vene myytiin noin vuonna 1962. Se on nähty viimeksi 60-70-luvun taitteessa Turun Vähäheikkilässä lähellä askaistentien huoltoasemaa. Viimeinen johtolanka 80-luvulta antaa suunnaksi Helsingin, eikä veneen tämänhetkisestä olinpaikasta tai olemassaolosta ole tietoa.

Pekka ruorissa
Kuvat ovat Pekka Jousen arkistosta. Kaikki tiedot tästä veneestä ja sen olinpaikasta otetaan lämpimästi vastaan!

torstai 5. tammikuuta 2012

Andros

Andros ja isäni Luonnonmaalla
Ennen Kultaranta I:stä Ismo Postareffille meni toinen Andros-veneemme, Kultaranta I:n sisarvene. Löysimme Androksen muutama vuosi sitten Luonnonmaalta, Naantalista. Vene oli ulkona pusikossa ilman minkäänlaista suojaa, ja lopulta se onneksi päätyikin meille vaihtokaupan kautta.

Sisätiloja
Peräpeili
Suhteellisen huonosta kunnostaan huolimatta tässä harvinaisessa 1920-luvulla rakennetussa Androksessa oli erityistä se, että siinä oli lähes kaikki alkuperäiset osat tallella moottoria lukuunottamatta. Se oli myös säilynyt täysin muuntelemattomana. Vene siirrettiin sisään halliin, ja siellä jo pienellä putsailulla ja hiomisella erityisesti veneen sisätilat saatiin huomattavasti siistimmän näköisiksi. Muiden projektien vuoksi Androsta ei ehditty meidän toimestamme alkaa sen enempää kunnostamaan.

Sisätilat putsattuina
Sivukuvaa. Taustalla Sikarin moottori.
Nyt siis sekä Andros, että sisarveneensä Kultaranta I menivät Ismo Postareffille. Andros on Ismolla tällä hetkellä työn alla, ja paljon onkin jo saatu aikaiseksi. Veneen on tarkoitus valmistua parin vuoden sisällä. Veneeseen löydettiin myös Androksen L41 moottori, josta laittelen kuvia ja kirjoitusta sitten myöhemmin. Olen erittäin iloinen, että molemmat veneet ovat menneet osaaviin käsiin, ja tulevat saamaan arvoansa vastaavan kunnostuksen.

Andros hallissa